Historiikin syntyprosessi

Kirjan synty

Historiikkikirjan "syntysanat" lausuttiin EM2006-kisoissa Porissa, kun Henry Clay "Heffe" Ericsson (kuva) press officerina toimiessaan otti kirjaidean esille Jukka Tainion ja Kai "Kaizu" Saarhelon kanssa keskustellessaan.

Projekti sai lisää tuulta siipien alle VeneBåt '13 messuilla. Useissa muissa historiikkiprojekteissa mukana olleet Jukka ja Heffe kertoivat ideasta uudelleen Kaille varmaankin siksi, että hänellä oli siihen mennessä jo 13 vuoden tausta Viklaliiton hallituksessa. Yhdessä porukka tuumasi, että "toimeen on syytä tarttua nyt, kun useimmat viklalegendat ovat vielä tolkuissaan". Niinpä kolmikko kokoontui ensimmäisen kerran 13.2.2013 Arcadiassa ja kävi läpi Heffen luonnoksen aiheiksi, laajuudeksi ja budjetiksi.

Projektissa oli vielä yksi iso mutta. Miten saada kallis projekti myytyä Viklahallitukselle. Kaizu lupasi kertoa asiasta hallitukselle, mikä tapahtuikin 10.4. Asiaa hieman punnittuaan ja saatuaan avainhenkilöiden sitoumukset hallitus teki päätöksen käynnistää projekti.

Historiikkitoimituskunnaksi valikoitui seuraava tiimi
- Henry ”Heffe” Ericsson hefworksatgmail.fi (päätoimittaja)
- Jukka Tainio jtainioatkaapeli.fi (varapäätoimittaja)
- Reino Suonsilta reino.suonsiltaatgmail.com (koordinointi, varainhankinta, toimittaja)
- Kai Saarhelo kai.saarheloatgmail.com (koordinointi, varainhankinta, toimittaja, kannen layout)
- Juha Lehtinen juha.lehtinenatsnipeimport.fi (varainhankinta)
- Risto Valjus risto.valjusatfinlit.fi (asiantuntija)

sekä taittaja Christel "Kajsa" Westerlund, joka oli projektin ainoa palkallinen työntekijä.

Lisäksi mukaan saatiin "historiikkitoimikunta+", joka lupautui tekemään laivue-, henkilökuva- ja erikoisjuttuja sekä oikolukua ja oikeinkirjoituksen tarkistamista.

Toimikunta kokoontui keskenään 12 kertaa 13.2.2013-18.12.2014 välillä, joiden lisäksi työhön liittyi lukemattomia haastatteluja, taitto- ja painosopimuskeskusteluja, puhelinkeskusteluja, lähdeaineistoon tutustumispalavereja sekä 2014-2015 taitteessa Heffen, Jukan ja Reinon taittomatka Tammisaareen. Loppuvaiheessa edellä mainittujen herrojen rutistus allekirjoittaneella lisättynä oli kertakaikkiaan huimaa. Suuri osa 2014 joulu- ja uuden vuodenpyhistäkin upposi kirjan loppuun saattamiseen.

Kirjan sisältö lähti Vaasaan painotaloon 7.1.2015. Teoksesta otettiin 600 kappaleen ensipainos ja se julkaistiin Helsingin VeneBåt messuilla 6.2.2015.

Vuosisadan Viklapirskeet

Päätös Viklajuhlan pitämisestä syntyi Vene14Båt messuilla, kun Kokkolan Viklalaivueen V-P Ruoho ja Pentti Haimakainen vierailivat Viklaosastolla. Kai Saarhelon kerrottua historiikkiprojektista pojat sanoivat, että "ei hemmetti, sittenhän järjestetään oikein kunnon juhlat, kun kirja tulee ulos". Kaizu otti vaarin tästä toiveesta ja alkoi pohtia juhlan järjestämistä Viklahallituksen kanssa. Projekti ja suunnittelu sai lisää vauhtia, kun juhlatoimikuntaan valikoitui Reino Suonsilta vara pj:n rooliin, Mai Järvinen, Hanna Lieto, Teija Kaarlela ja Juhani Heljo allekirjoittaneen lisäksi. Kansallissihteeri Juha Lehtinen ja Hesan laivuekapu Hannis Lehtinen kommpasivat myös hienosti juhlan toteutuksessa ilmoittautumisprosessien, juhlapuheen ja kirjanmyynnin hallinnassa.

Kun vielä pisteenä i:n päällä Mai ja Hanna suostuivat ottamaan pirskahtelevien juontajien roolin, Teija vetämään mannekiininäytöksen, Hessu tuomaan kokemuksensa ja näkemyksensä peliin sekä Reino huolehtimaan Viklavisailu- ja haastatteluosuuksista, saimme kasaan ikimuistoiset Viklakekkerit. Iloiset ilmeet lähes sadan osallistujan kasvoilla kertoivat siitä, että valmistelutyö tuotti halutun lopputuloksen.

Lisätietoja historiikin syntyvaiheista ja taustoista löydät linkistä http://snipe.fi/node/746

teksti: kaisaarhelo | 20150306

Luokittelu: