Snipe Class International Racing Association - SCIRA since 1931

Kunniakas historia - loistava tulevaisuus

Viklaluokka eli Snipe Class ai alkunsa USA:ssa vuonna 1931, kun William Crosby päätti suunnitella purjejollan, joka olisi yksinkertainen jopa koulupojan rakentaa - siihen aikaan veneet tehtiin vanerista - ja joka vetoaisi purjehtijoihin ympäri maailmaa. Kansainvälinen Viklaliitto SCIRA perustettiin vuotta myöhemmin eli 1932.
Loppu onkin historiaa, sillä luokka on toiminut elinvoimaisena jo 80 vuotta! Hyvin Crosby työssään onnistuikin, sillä kyseessä on nykyään eräs maailman suosituimmista kahden hengen kevytveneistä.

Snipe Class International Racing Association

Kansainvälinen Viklaliitto SCIRA toimii kansallisten Viklaliittojen katto-organisaationa. SCIRA vastaa luokan sääntöjen laadinnasta ja kansainvälisestä toiminnasta, ylläpitää tilastoja ja Internet-sivuja, julkaisee SnipeBulletin-lehteä sekä edustaa Viklaluokkaa kansainvälisessä purjehtijaliitossa ISAF:issa.

Suomen Viklaliitto r.y. - Finlands Snipeförbund r.f.

Viklaliiton sääntöihin kirjattuna tavoitteenaon edistää Viklapurjehdusta Suomessa. Tähän päämäärään yhdistys pyrkii harjoittamalla tiedotus- ja valistustoimintaa sekä edistämällä kotimaista ja kansainvälistä kilpailutoimintaa. Suomessa pääasiallisina tiedotuskanavina toimivat Internet sivut, sähköpostilistat sekä venealan lehdistö.

Ensimmäiset Viklat rantautuivat Suomeen jo vuonna 1947. Suomen Viklaliiton venerekisteriin on kautta aikojen kertynyt tietoja yli 800 suomalaisesta Viklasta! Jäseniä liiton rekisterissä on noin 250, joista n. 100 varsinaisia maksavia jäseniä, saaden jäsenetuna Snipe Bulletin lehden, oikeuden osallistua kisoihin ja ylpeyden olla ylläpitämässä luokan säilymistä elinvoimaisena.

Paikalliset Viklalaivueet

Yli 850 Viklalaivuetta ja Laivuekapteenia ympäri maailmaa ovat Viklatoiminnan selkäranka. Ne jotka eivät halua matkustaa ranking-kilpailuihin muille paikkakunnille, voivat löytää mukavan lähialueen toimintaympäristön paikallisen Viklalaivueen parista.

Aktiivisia luokan toiminnassa mukana olevia Viklapurjehtijoita löytyy mm. seuraavilta paikkakunnilta: Oulu, Uusikaarlepyy, Pori, Turku, Helsinki, Tampere ja Lappeenranta. Laivuetoiminta on ilahduttavasti herännyt henkiin uudelleen Hämeenlinnassa, Porvoossa ja Kotkassa. Perinteisiä, mutta tällä hetkellä Uinuvia laivueita löytyy lisäksi mm. Kemistä, Kokkolasta, Pietarsaaresta, Vaasasta, Hangosta, Savonlinnasta, Loviisasta, Haminasta, Mikkelistä. Ota yhteyttä kansallissihteeriin tai hallituksen laivuevastaavaan, mikäli haluat käynnistää Viklatoimintaa näillä tai muilla paikkakunnilla.

Tarjolla toimintaa ja kilpailuja kaikkiin tarpeisiin

Kotimaassa järjestetään Suomenmestaruuskilpailut, Ranking-sarja sekä paikallisia laivuekisoja. Vauhtia voi käydä haistelemassa myös monissa kansainvälisissä Viklaregatoissa ja virallisissa mestaruuskisoissa, joita ovat mm. PM-, EM- ja MM-kilpailut. Avoimien sarjojen lisäksi myös juniori-, nais- ja masters-purjehtijoille järjestetään omat kansainväliset mestaruuskilpailut.

Useilla laivueella on omat kilpailusarjat, keskiviikkokisat ja mestaruuskisat.

Viklaluokka tarjoaa enemmän

Vikla on käytännöllinen valinta. Voit purjehtia samassa veneluokassa ja nauttia hyvien ystävien seurasta läpi koko eliniän. Hankkiessasi Viklan ja liittyessäsi Viklaliiton jäseneksi saat rahallasi siis paljon enemmän kuin vain pelkän purjeveneen. Sinusta tulee kansainvälisen Viklaperheen jäsen ja pääset osallistumaan aktiivisen luokan toimintaan ja edesauttamaan tämän klassisen yksityyppiluokan säilymistä elinvoimaisena.

Monipuolisten nettisivujen lisäksi saat SCIRA:n lehden SnipeBulletin.

Sinun ei tarvitse menettää yöuniasi miettien sijoituksesi viisautta, sillä veneesi on rakennettu säilyttämään kilpailukykynsä vuosia. Ja kun olet valmis vaihtamaan uudempaan Viklaan, yllätyt miten hyvin vanha veneesi on säilyttänyt arvonsa.

Toiminta pähkinänkuoressa

  • kansainvälinen yksityyppiluokka - Classical One Design Class
  • toiseksi vanhin yksityyppiluokka Starin jälkeen
  • kolmen suurimman yksityyppiluokan joukossa maailmanlaajuisesti
  • yli 31000 venettä tehty
  • yli 800 Viklaa rekisteröity Viklaliiton venerekisteriin - Suomen suurin 2 hengen veneluokka
  • taustalla kansainvälinen yli 3.000 jäsenen organisaatio SCIRA
  • aktiivista toimintaa yli 30 maassa mm. JPN, ARG, BRA, CHI, ECU, BAH, CUB, MEX, PUR, USA, CAN, POR, ESP, ITA, CRO, FRA, BEL, BEL, AUT, DEN, NOR, SWE, FIN, BLR, RUS
  • aktiivinen yli sadan hengen luokkaliitto myös Suomessa
  • monipuolinen kilpailuohjelma kotimaassa ja ulkomailla
  • Suomeen Vikla rantautui 1947 - SM-kisoja yhtäjaksoisesti vuodesta 1950 jo yli 60 vuoden ajan!
  • Classes come and Classes go but Snipe is forever

Vikla sopii kaiken tyyppisille käyttäjille ja miehistövaihtoehdoille

  • naisille ja miehille
  • perheille ja pariskunnille
  • junioreille ja aikuisille ikään katsomatta
  • One Boat for all

Viklaa voi purjehtia menestyksellisesti läpi koko eliniän

Viklaporukkaan on helppo tulla mukaan, luokan teemana Serious Sailing - Serious Fun

Viklaluokassa autetaan kaikki alkuun

teksti: 20170318 päivitetty | kaisaarhelo
kuva: EM2004 Larmor Plage, Ranska