SM-fiiliksiä à la Ronja

Jälleen kerran SM-kilpailut ovat ohi. Tänäkin vuonna osallistuin isäni Sampon kanssa lähinnä "hyvän mielen purjehdusviikonloppu" tavoitteella.

Lähdöt purjehdittiin Melkillä, joka onkin tuttu rata-alue jo ennestään. Vaikka järjestävä seura olikin Merenkävijät, oli meidän lähtö vesille aina HSK:lta. Siinä kyllä mielestäni onnistuimme, pidettiin hauskaa vaikka tuulet olivatkin ilmenneet tälle viikolle hyvinkin reippaiksi. lauantaina kovimmillaan 13, puuska 15 m/s. Onneksi lähdimme ennen kovimpia puuskia aina rantaan sillä kalusto ei sitä välttämättä olisi kestänyt.

Oli todella mukava viikonloppu iltaohjelmineen kokonaisuudessaan, niin perjantain illallinen Särkänlinnassa sekä sunnuntain palkintojenjakotilaisuus Särkällä, sillä näistäkään SM-kisoista ei tarvinnut tyhjin käsin kotiin palata, kun olimme oman sarjamme nopein vene.

Summa summaarum, taas kokemusta rikkaampana ja uutena hallituksen jäsenenä kohti seuraavia kisoja.
- Ronja Valjus

Luokittelu: