HENGATEN KISOIHIN ULKOMAILLE | SADUN AJATUKSIA KISAMATKASTA

Hengaten kisoihin ulkomaille

Aloittaessani viklapurjehduksen vuonna 2016 Nyqvistin Karin gastihautomosta, en olisi uskonut, että tässä sitä oltaisiin, Splitissä EM-kisoissa. Näiden viiden vuoden aikana minulla on ollut valtavan hieno mahdollisuus ja etuoikeus purjehtia monien eri kippareiden kanssa Viklaa. Siinä on päässyt näkemään läheltä, miten monella eri tapaa voi yksityyppiluokan venettä purjehtia ja kuinka erilaisia samanlaiset veneet voivat ovat. Perusmanööverien opettelu ja veneessä liikkuminen on ollut itselle välillä haastavaa (varmasti aiheuttanut harmaita hiuksia myös kipparille), kun ei ole kevytvenettä aiemmin purjehtinut. Mutta tässäkin harjoitus tekee mestarin: kun on rohkeasti vain hypännyt eri veneiden kyytiin aina kun mahdollisuus on tullut, on saanut harjoitella sydämensä kyllyydestä. Ja on tutustunut mahtaviin tyyppeihin niin veneessä kuin rannalla.

Korona toi kilpapurjehdukseen taukoa kaikille ja vieläkin eletään epävarmoja aikoja. Onneksi maailma tuntuu hiukan avautuvan koronapassin ja tilanteeseen sopeutumisen myötä. Siksi olikin hienoa, kun Reino kesäkuun lopussa soitti ja kysyi Kroatiaan EM-kisoihin gastiksi. Toki korona mietitytti ja pohdintaa piti käydä itsensä kanssa, että onko vielä yleisesti sopivaa lähteä ulkomaille. Asiaa punnittuani kuitenkin totesin, että ulkomaille kisaamaan lähteminen voisi olla sosiaalisesti hyväksyttävää, työn puolesta sopivaa ja kustannuksiltaankin mahdollinen, niin lähdimme asioita edistämään.

Oli tosi kiva juttu, kun samaan aikaan selvisi, että matkaan olisi lähdössä Suomesta ainakin Juha ja Hannis. Pistettiin pystyyn yhteinen whatsapp-ryhmä, jossa matkaa suunniteltiin pienellä epävarmuudella Koronan varjostaessa taustalla.
Yhteinen kämppä oli ensimmäinen asia, joka päätettiin ottaa, ja se osoittautuikin erinomaisen hyväksi ja taloudellisestikin järkeväksi tavaksi majoittua kisaviikon ajan. Toinen asia oli miettiä veneiden kuljetukset sekä meidän kaikkien siirtymiset pelipaikalle. Lopullinen ratkaisu oli, että Reiska ja Juha ajoivat veneet Kroatiaan maitse vieden mukana myös purjehduskamppeet ja muut, ja minä ja Hannis lennettiin perässä päivää ennen kisan alkua. Saatiin erittäin edulliset suorat lennot Finnairilta, mikä oli myös kokonaisuuden kannalta hyvä asia.

Koronan vuoksi asioiden selvittelyä tuli tehtyä aika viime tipassa, mutta Suomesta lähtiessä oli kuitenkin jo paluulento hankittuna ja tarvittavat kaavakkeet täytettynä ajoissa. Kroatia on EU-maa, muttei kuulu Schengen-alueeseen ja tämä toi yhden lisätarkastuksen lentokentällä.

Saavuttuamme Splitiin menimme syömään vanhaan kaupunkiin lounasta ja samalla kävimme Piispa Gregory Nin:n patsaalla hieromassa patsaan varvasta, joka tiettävästi tuo hyvää onnea. Varvasta olisi ehkä pitänyt hieraista vähän paremmin, niin olisi säästytty peräsinpinnan hajoamiselta. Joka tapauksessa iltapäivällä pääsimme vielä harjoittelemaan kimmeltävän kauniiseen Adrianmereen. Ensin käytiin rannassa läpi vene ja sen säädöt sekä köydet. Ennen Kroatiaa olin purjehtinut Reiskan kanssa viimeksi 2019 Airisto Regatassa. Veneessä oli todella mainioksi kisan aikana osoittautunut spiiraköysi sekä uusi fokan skuutti. Illalla tapasimme vielä Valjuksen Sampon ja Sue Robertsin ja kuulimme kuulumiset kulissien takaa.

Oman ’tontin’ hoitaminen veneessä niin hyvin kuin osaa, jotta vene kulkisi parhaalla mahdollisella tavalla sekä hyvän ja kannustava ilmapiirin ylläpitäminen ovat minun mielestäni gastin tärkeimmät tehtävät. Omien manööverien sovittaminen vaihtuvien kippareiden ajotyyliin on aina oma lukunsa, niinkuin nytkin, mutta silloin edes yhden päivän etukäteisharjoittelu sekä useamman päivän regatta auttaa kehittymään tiiminä regatan kuluessa.

Kroatiassa päästiin purjehtimaan monipuolisissa tuulissa ja torstain pitkä ja kovatuulinen päivä jäi ilman muuta parhaiten mieleen. Siinä mitattiin sekä turnauskestävyyttä erityisesti hengaamisessa, mutta myös rohkeutta ajaa kovaa slöörillä ja lenssillä. Sen Reiska hanskasi ihan kympillä ja sinkoiltiin ohi monien veneiden. Meidän miehistön yhteispaino oli 130 kg, jonka myös kovimmissa puuskissa kryssillä huomasi ja kiitäessä vallan hauskalla myötäisellä. Siinä sai katsella silmät soikeana, kun ympäriltä lakosi veneitä aaltojen uumeniin. Päivästä muodostu melkoisen pitkä, käytännössä vesillä taidettiin olla reipas kahdeksan tuntia. Tiesi illalla purjehtineensa eikä yhtään haitannut, että seuraavan päivän kipparikokousta ja starttia siirrettiin tunnilla eteenpäin. Ehti hiukan tankata ja palautella. Splitissä oli 25 astetta lämmintä, jolloin erityisesti juomiseen piti kiinnittää huomiota.

Yhteinen ’suomalaisten’ kämppä kymmenen minuutin kävelymatkan päässä pursiseuralta oli loistava ratkaisu. Sai aamuisin ja iltaisin vaihtaa päivän kulusta ajatuksia ja Suomesta mukanani tuomaa sääntökirjaa luettiin yhdessä, kun isossa fleetissä sattuu ja tapahtuu enemmän kuin Suomessa ranking-kisoissa. Yhdessä todettiin, että ei ole helppo tunnistaa purjehduksen tuoksinassa, että mikäs vene se oikein oli, joka päälle meinasi tulla tai muuten häröili epämääräisesti. Itsellä ei ole vielä kokemusta kansainvälisistä kisoista kuin Porin EM:stä 2018, jolloin oli suurin piirtein saman verran veneitä mukana. Fiilis isommassa kisassa on kuitenkin ihan erilainen kuin mihin on tottunut ja lähdöt varsinkin tosi tärkeitä, kuten Reiskakin summaili viestissään.

Splitissä tuuli oli omanlaisensa ja virisi vasta iltapäivisin. Päästiin (vai jouduttiin) tämän vuoksi myös hinaukseen useampaan kertaan. Kieltämättä siinäkin oli puolensa, kun meno oli aamuisin melkoista lilluttelua ja matka rata-alueelle pitkä. Se aiheutti omat kommervenkkinsä myös pukeutumisessa: lähtiessä oli superkuuma ja kun vesi alkoi roiskua, niin tuli kylmä. Todella suolainen vesi oli eksoottinen kokemus: jos huonosti huuhteli veneen tai miehistön, muuttui vesi kuivuessaan suolakiteiksi ja teki vaatteista valkoisia. Ja veneen pinnasta karhean.

Palkintojenjakoseremonia lauantaina oli lyhyt, mutta juhlava tilaisuus. Isännät ja kaikki muut puheenpitäjät puhuivat englanniksi, joka oli mukava asia, kun kansallisuuksia oli niin monia. Hanniksen ja Juhan kanssa saatiin ylpeinä todistaa Reinon hienoa puhetta samaan tapaan kuin kisojen avajaisissakin. Jenkit putsasivat pöydän, mutta saivat kuulla Tanskan kansallislaulun siitä hyvästä. Se ei kuitenkaan haitannut pienen hämmennyksen jälkeen ketään. Jotenkin se ’viklahenki’ ja ’yhtä perhettä’ -tunnelma oli läsnä koko kisojen ajan ja niin myös siinä hetkessä.

Tilaisuuden jälkeen käytiin laskemassa veneen purjeet ja irrotettiin masto ja pussitettiin kaikki aamua varten valmiiksi. Hanniksen ja Juhan vene oli nostettu jo aiemmin iltapäivällä trailerin ylempään kerrokseen. FIN28861 päätettiin pakata valmiiksi vasta sunnuntaina rauhassa valoisaan aikaan.

Miten reissua summaisi kaikille niille, jotka miettivät matkaan lähtemistä? Itselle viisi päivää hujahti nopeasti ja koko ajan oli jotain puuhaa, vaikkei kiire sinällään mihinkään ollutkaan. Meillä oli mahdollisuus vielä sunnuntaina pakata, mikä oli tosi hieno juttu. Eli liian tiukat aikataulut voisivat olla stressaavia. Koska itse lensin molempiin suuntiin ’kevyellä varustuksella’ oli purjehduskamppeet asia, joiden kulkemista mennen tullen täytyi hiukan järjestellä. Kamppeet ehtivät kuitenkin kuivua sunnuntain pakkaamisen aikana ja tulevat huuhdeltuina veneiden mukana Suomeen.

Olen äärimmäisen iloinen, että pääsin reissulle mukaan ja lähtisin koska tahansa uudestaan. Erityisesti haluan kiittää Reiskaa, joka ennakkoluulottomasti pyysi mukaan ja jaksoi tsempata ja opettaa lisää purjehduksesta. Ja Hannista ja Juhaa, jotka omalta osaltaan toivat reissuun maajoukkuetunnelmaa. Tästä on hyvä jatkaa ensi kauteen taas pikkuisen viisaampana.

- Satu Salminen