Antti ja Matias Mikkonen Ranking voittoon! Korjatut tulokset

SNIPE RANKING PURJEHDUSTA VUODESTA 1948

Tuloksiin tuli sen verran muutosta, että Lehmuskallion isä-poikatiimi sai ansaitsemansa pisteet myös Helsinki Regatasta, jolloin he nousivat sijalle viisi. Onnittelut ja samalla pahoittelut.

Tämän vuoden Ranking-sarjan tulokset voitaneen julkaista jo nyt, vaikka teoriassa joku voisikin vielä käydä ulkomaisessa kisassa parantamassa sijoitustaan. Tänä merkillisenä covid-19 koronavuotena Ranking-sarja koostui neljästä osakilpailusta, kun sekä toukokuun Kotka että kesäkuun Hanko peruutettiin:
R1 Helsinki Regatta (HSS), R2 SM (BS), R3 Pori Open (BSF), R4 Tuusulanjärven Regatta (TP).

Vaikka virallisesti Ranking-sarjan tulokset listataankin kipparikohtaisesti voidaan todeta, että voitto meni isä-poikatiimille, Antti ja Matias Mikkoselle. Veljespari Kai ja Jouko Saarhelo purjehti toiseksi ja pariskunta Pasi ja Marika Kalliala kolmanneksi. Vikla todellakin sopii eri tyyppisille miehistöille.

ONE BOAT FOR ALL
Alla oleva tilasto kertonee omalta osaltaan, miten monipuolisesta veneestä ja luokasta on kysymys.

TILASTOA
Tieteellisesti tarkistamatonta ja parhaan arvion mukaan tehtyä

  • osallistujamäärä kasvanut yhdellä viime vuodesta
  • vaikka viisi viime vuoden kipparia ei osallistunut tänä vuonna, näimme listalla kuitenkin viisi ensikertalaiskipparia, ja pari pitkään osallistumistaukoa pitänyttä, joka on merkki siitä, että luokka uudistuu
  • kaikkiaan 57 purjehtijaa, joista
  • 28 kipparina
  • 31 gastina
  • naiskippareita 4, naisgasteja 15
  • mieskippareita 24, miesgasteja 16
  • alle 20-vuotiaita: 7
  • 20..30-vuotiaita: 8
  • ...
  • yli 70-vuotiaita: 2
  • mukana perhetiimejä, nuorisoa, äitejä ja isiä, pariskuntia, ystävyksiä, ex-tempore tiimejä, sisaruksia, serkuksia.
  • Vikla veneenä ja ranking-kisat kiinnostaa kaikentasoisia purjehtijoita, alkaen niistä, jotka ottavat vasta ensi askeleitaan seurojen harjoituskilpailuissa, puhumattakaan vanhoista kehäketuista ja niistä, jotka ovat ehtineet jo EM-, MM- ja Olympiatasolle saakka
  • .

    Luokan tapahtumissa pyrittiin huomioimaan virusuhka mahdollisimman hyvin mm. ylläpitämällä turvavälejä ja jättämällä after sail -tapahtumat järjestämättä.

    Onnittelut menestyneille ja kiitos kaikille mukana olleille. Suurkiitos myös kisatapahtumien järjestäjille ja Matiakselle tulosten laskemisesta.

    Teimme kaikki yhdessä ranking-sarjan läpiviennin mahdolliseksi näinä haastavina aikoina.

    VUOSI 2021
    Ensi kesänä purjehditaan toivottavasti erilaisissa olosuhteissa. Laitetaan itsemme ja veneemme kuntoon syksyn, talven ja kevään aikana, jotta voimme kohdata kauden 2021 tapahtumat reippain mielin. Tulevan kauden tapahtumat löytyvät jo viklakalenterista, josta ne on helppo lisätä jokaisen omaan kalenteriin. KAIKKI MUKAAN!

    Serious Sailing - Serious Fun

    teksti:20201013 | kaisaarhelo
    pääkuva: Ranking2020 voittajatiimi Pori Openissa (photo: kaisaarhelo)
    alakuva 1: Kai ja Jouko Saarhelo SM2020 vesillä (photo: Timo Järvinen)
    alakuva 2: Pasi ja Marika Kalliala SM2020 kisoissa (photo: Timo Järvinen)
    alakuva 3: Startti Tuusulanjärvellä (photo: Erik Hartman)

    Luokittelu: