Jukka Tainio in Memoriam

Suuri viklapurjehduksen ystävä ja vuonna 2007 Suomen Viklaliiton kunniajäseneksi kutsuttu Jukka Tainio on poissa.

Jukka menehtyi 78-vuotiaana lauantaina 16.11. Hän oli vuosikaudet tuttu näky viklakisoissa Ezzi-veneellään tyttärensä Vapun kanssa. Aitona sivistysihmisenä Jukalla oli merkittävä rooli Viklaliiton tiedotustoiminnan ja Helsingin laivueen koulutustoiminnan kehittämisessä 1980-luvun lopulta aina viime vuosiin. Hän toimi Viklatieto-lehden päätoimittaja 13 vuoden ajan vuosina 1992-2004.

Viimeisen ison palveluksensa Viklaliitolle Jukka teki 2013-2015 ehdottamalla ensin Heffe Ericssonin kanssa hallitukselle Viklahistoriikki-kirjan tekoa, ja toimimalla sitten ko. kirjaprojektissa varapäätoimittajana. Kirjasta löytyy useita Jukan artikkeleita esimerkiksi sivuilta 28, 80, 90, 124, 134, 140, 205 ja 243.

Ystävää lämmöllä muistaen
Kai Saarhelo

Kuva Tampereen SM-kisoista 2012

Luokittelu: