Bahaman uutisia 2070312

Yteenveto
Bacardissa 8. ja Dudley Gamblinissa 13. sija

2017-03-12
Päästiin sittenkin vielä kisaamaan. Laskettiin minuutit lennon lähtöön uudestaan ja todettiin, että jos kaikki menee nappiin, ehditään vetää yksi startti ennen kuin pitää singahtaa kentälle. Onneksi tuuli heräsi heti aamusta. Kevyehköä, mutta suunnaltaan hyvinkin tasaista. Kauhean tarkasti piti ajaa, ettei pysähtynyt aaltoon ja Juhan pää pyöri kuin pöllöllä tuulta etsiessä. Parhaimmillaan oltiin ehkä kasina, mutta toisella lenssillä valittiin väärä laita ja ylämerkillä juuri ja juuri edellä olleet karkasivat tavoittamattomiin. Maalissa 10. Rantaan päin ajellessa hyvästeltiin haikeina porukat ja myytiin yhdet purjeet. Voi että oli vaikea lähteä rantaan! Rannassa pestiin vene, syötiin tällä erää viimeinen lounas RNSC:n BeachBar:lla. Sitten pikasuihku ja autoon ja kentälle ja kotia kohti.
Matkailu avartaa ja etenkin rentouttaa.
-Hannis

2017-03-11
Kisat on meidän kohdalta ohi. Tänään ei tuule. Mahdollisiin huomisiin lähtöihin emme ehdi koska lento on niin aikaisin. Toivotaan vaan että lentolakko ei sitten pysäytä meitä Pariisiin.. sit kyl harmittais. Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi kivaa ja tänne tulemme uudestaan!

Matkablogi löytyy täältä: https://fin30833.wordpress.com/
Tulokset: https://www.regattatoolbox.com/results?eventID=C0AaKuMeMh
-Juha

2017-03-11
Toinen kisapäivä, selvästi tyynempää, n. 2 - 5 m/s. Upea päivä jälleen kerran. Ollaan muuten oltu tosi ajoissa radalla! Jouduttu odottelemaan minuuttikaupalla valmiusviestiä. No, osittain ehkä siksi että lähtöä lykättiin parikymmentä minuuttia pyörivän tuulen takia. Purjehdus oli melkoisen up and down, ajoittain oltiin ihan pohjilla mutta saatiin kuitenkin kammettua itsemme sijalle 9. Kahdeksas sija oli muutaman sekunnin päässä, kyllä korvensi hetken, ennen kuin osasi nauttia 8. sijasta Bacardi Cupissa. Jee! Enemmän kuin osattiin odottaa.
Päivän toinen kisa - ja siis Dudley Gamblin Memorialin ensimmäinen purjehdus - ei sujunut. Startista lähtien homma oli melkoista räpiköintiä eikä saatu purjehdukseen kunnon rytmiä koko kisan aikana. Maaliin 12.
Tärkeää täällä: startti! Meidän(=minun) kompastuskivi, rata-alueen jatkuva skannaaminen (tuulen voimakkuuden ja suunnan muutosten havainnointi). Jotenkin tuntuu, että täällä nuo korostuvat, ehkä siksi että jos et ole tosi kärppänä, sujahtavat paikalliset ja muutkin hyvät saman tien kaukaisuudessa.
Illalla grillausbileet ihan meidän naapurissa. Viklahenki kohdillaan! Juha houkutteli coloradolaisia Suomeen, saapa nähdä, nähdäänkö heitä EM:ssä 2018.
Nyt odotellaan tuulta ja pikku hiljaa se näyttääkin viriävän. Kohta taas mennään!
-Hannis

2017-03-10
Eka kisapäivä siis eilen torstaina. Tuulta ensimmäisessä startissa 6-7 m/s, toisessa vähemmän. Vesi lämmintä ja turkoosinsinistä, aaah! Vene on selvästikin odottanut meitä, se toimii kuin unelma. Toisella yrittämällä päästään liikkeelle, porukat kävivät kuumina ja varmaan kolmasosa fleetistä oli yli ensimmäisellä yrityksellä. Bahamalaiset ja Kuubalaiset alusta alkaen johdossa. Homma oli vähän sellaista talvenjälkeistä räpiköintiä ainakin ajoittain, mutta maalissa kuitenkin kasina. Yksi Coloradolaispaatti edellä, neljä jäi taakse. Se lämmitti mukavasti. On muuten mukavaa, kun veneessä on gasti, jonka huoleksi voi jättää kaiken muun paitsi pinnan ja stuuran skuutin. Kippari jätti aivot narikkaan ja keskittyi vauhtiin.
Toinen lähtö ei mennyt aivan niin nappiin, kevenevä tuuli on aina meille hankala purjehdittava. Johtuneeko puutteellisesta taidosta ajaa hiljaisessa tuulessa vanhaan aallokkoon vai väärästä painojakaumasta miehistön kesken, varmaan molemmista ja jostain muustakin vielä.
Tilanne ekan päivän jälkeen on siis vähän karmiva: seuraavat huohottavat niskaan pisteen ja kahden päässä.
Tänään taas ohjelmassa kaksi purjehdusta, joista ensimmäinen Bacardi Cupia ja toinen Dudley Gamblin Memorial -regattaa. Tuuli on kevyempi kuin eilen. Nyt odotellaan lounasta, sitten levätään pikkuisen ja sitten mennään!
-Hannis

Tulokset kahden lähdön jälkeen https://www.regattatoolbox.com/results?eventID=C0AaKuMeMh
-Juha

2017-03-09
Tänään se alkaa. Päivän molemmat lähdöt vasta iltapäivällä lounaan jälkeen, koska aamulla vuorovesi on niin alhaalla.
-Hannis

2017-03-08
Mastonjalkaa taaksepäin. MasterWorldsien kokeilu eteen siirretystä mastosta päättyy ainakin toistaiseksi ja palataan konservatiivisempaan asetukseen.
-Hanna-Leena Lehtinen

Kuva 1: "Mielestäni hän on hyvinkin edukseen tässä positiossa"
Kuva 2: "Tänään Tunasallad. Ja ehkä yksi Kalik..."
Kuva 3: Eiköhän nämä tossut vielä yhden regatan jaksa.
(Photot by Hannis)

2017-03-06
Bahamalla tuulee edelleen niin, että meinaa tukka lähteä päästä.

2017-03-05
Maailman parhaassa seilauspaikassa tuulee tänään 25 knots. Tuulen pitäisi himmata kisojen alkuun eli keskiviikkoon mennessä. https://www.facebook.com/groups/1482730295352086/?fref=nf

Tarinat ja kuvat: Hanna-Leena ja Juha Lehtinen FIN30833

Luokittelu: