Helsinki Snipe Fleetin purjehduskauden päätös sunnuntaina

Helsinki Snipe Fleet 481:n laivuetoiminta on ollut ennätysvilkas kuluvalla kaudella. Laivue kokoontuu Hoskille yhdeltätoista. Kaikki mukaan. Katsellaan vaikka MM-kuvia, jos tuuli tyyntyy liikaa.

Saavutuksiamme kaudella 2015
Viklat Helsinki Regatan suurin luokka, 21 venettä Hoskin rannassa, 5-11 Tiististen lähtöviivalla, 7 uutta tiimiä, 30 osallistujaa Try Snipe tilaisuuksissa. Mukaan menoon liittyivät Porvoosta myös kaksinkertainen E-jollaolympiakävijä Chita Wahlroos miehensä Timon kanssa.

Luokan ja laivueen veturit Juha ja Hannis ovat varmaan tyytyväisiä, kun maaliskuussa Floridan lämmössä alkanut pitkä ja ansiokas purjehduskausi saa sunnuntaina päätöksensä ennätyksellisissä merkeissä.

Laivue sai myös runsaasti uutta puhtia tiedotukseensa, kiitos Reino Suonsillan avaamien Facebook-sivujen ja Pekka Tarmion aktiivisen panoksen tiedostustiimissä.

And last but not least: Reinon ja allekirjoittaneen organisoimat TrySnipe tilaisuudet keräsivät noin 30 osallistujaa, joista toimintaan mukaan saatiin 7 uutta tiimiä. Hienoa!

Ensi kaudella otamme tavoitteeksi 15 venettä viivalle viikkokisoihin ja 20 laivueen venekuntaa 1-3.7.2016 pidettäviin omiin SM:iimme, eikö niin!

uutinen: 20151010 | kaisaarhelo
pääkuva: Juha ja Hannis Lehtinen tarkkana
alakuva 1: Viklat Helsinki Regatan suurin luokka
alakuva 2: Uutta tiedotusvoimaa Pekka Tarmion ja FIN 21037:n muodossa

Luokittelu: