Uutiset 2017

Kari Nyqvist on ystävällisesti kerännyt tiedot kisatuloksista myös gastien osalta.

Syyskuun lopussa päivitetty Ranking-sarjan tuloslista säilyi ennallaan, koska ulkomaisia osallistumisia ei ole kuulunut hallituksen korviin vuoden loppuun mennessä.

SCIRA:n Euroopan sihteeri on aktiivinen kilpapurjehtija itsekin. Martin purjehtii usein Match race Olympiavoittaja Angela Pumariega gastinaan. Martin on jo kysellyt vuokravenettä Porin EM:iin.

SCIRA:n uusi kommodori on Italian parhaita purjehtijoita. Tässä La Corunassa elokuussa 2018

kuva: Matias Capizzano

Snipe Class International Racing Association eli SCIRA valitsee hallituksensa parin vuoden välein.

Viklaliiton pikkujoulut vietettiin rennoissa merkeissä perjantaina Hoskilla. Hesan laivueeseen saatiin vahvistuksia Kotkasta ja Porista.

Jassoo, pitäisikö elvyttää 80-luvulla harrastettu Hangon Uuden Vuoden Regatta. Sopiii ottaa kantaa vaikkapa FB:ssä, Whatsupissa tai pikkujouluissa.

Monipuolinen ja aktiivinen kotimainen Viklapurjehduskausi alkaa olla taputeltu tältä vuodelta, paitsi että älä jätä väliin marraskuun huipputapahtumaa Viklapikkujouluja.

Sivut