HKI | TrySnipe I - Kokeile Viklaa PERUUTETTU TUULIENNUSTEEN TAKIA | HSK Lauttasaari | 16.5.2023 klo 17

Tapahtuman päivämäärä: 
Ti, 16/05/2023
Viimeinen ilmoittautuminen: 
La, 13/05/2023

Tervetuloa kokeilemaan Viklapurjehdusta

TRYSNIPE KOKEILUTILAISUUS 16.5. klo 17 - MUISTA ILMOITTAUTUA
Paikka: HSK Lauttasaari, eteläinen kevytvenekenttä, Vattuniemen puistotie 1

Kevytveneen saa purjehduskuntoon muutamassa minuutissa, joten sillä on helppo lähteä purjehtimaan vaikka työpäivän päätteeksi. Helsingin Viklalaivue ja Suomen Viklaliitto järjestävät mahdollisuuden tutustua kevytvenepurjehdukseen tiistaina alkaen klo 17:00.

Vikla sopii mainiosti vasta-alkajille, haasteellista kisatoimintaa etsiville kuin myös köliveneilijöille ”herkempien" säätöjen oppimiseen tai kilpailuvietin tyydyttämiseen. Monet viklaluokan purjehtijoista ovatkin myös matkapurjehtijoita tai "purjehdusvanhempia". Kun perheen juniori on optitreeneissä, niin vanhemmat voivat samaan aikaan purjehtia vähän isommalla jollalla kuten Vikla. Ja viikonloppuna junnu ja aikuinen voivat yhdessä lähteä vesille, jopa kisoihin.

Kokeiluillassa vesille lähtee muutamia vikloja sekä kumivene, josta tehdään miehistön vaihdot vesillä. Tehdään tarvittaessa useampi lyhyehkö purjehduskierros, jotta kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan.

VARAA MUKAAN SOPIVA VARUSTUS
- tuulen ja roiskevedenpitävät vaatteet
- alle lämpöistä välikerrosat tuulenvoimakkuuden ja lämpötilan mukaan
- kosteutta kestävät jalkineet, joko tossut tai saappaat
- pelastusliivit, jos löytyy omat (löytyy myös lainaliivit)
- päähine
- purjehdushanskat, jos on

Tarjolla myös pukutilat ja saunat naisille ja miehille.

ENNAKKOILMOITTAUTUMISAIKAA JATKETTU 13.5 ASTI
Kerro myös, mikä sinua viklapurjehduksessa saattaisi kiinnostaa. Kiinnostaako tässä tässä vaiheessa vain kokeilu, purjehdusharrastuksen aloittaminen vai kenties jopa kisatoiminta viklalla. Esivalmistelujen ja riittävän venekaluston hankkimiseksi etukäteen ilmoittaudu ennakkoon emaililla: hallitusatsnipe.fi.

Tervetuloa
Viklaliiton puolesta
Helsingin Viklalaivue 481
Laivuekapteeni
Kai Saarhelo | kai.saarhelo (a) gmail.com

kuva: Haluaisitko oppia purjehtimaan Viklaa kuten brasilialainen MM-mitalisti Alexandre Paradeda (copyright Matias Capizzano)

Tapahtumat: