Uutinen

Myydään huippuvikla 29860

Oletko hankkimassa venettä. Nyt kannattaa olla nopea sekä vesillä että hankinnassa sillä nopeat syövät hitaat

Korjauksia Historiikkikirjaan

Kukaan ei ole täydellinen. Tuhannen viklan maa - teoksessa on löytynyt joitain virheitä, tässä lueteltu tähän mennessä löydetyt virheet. Toimikunta pahoittelee tapahtunutta, erityisesti Kai Holmbergin osalta, joka kirjoitti artikkelin Keijo Mätöstä sivulle 306.

Sääntömuutoksia vuodelta 2015

Köli
Yhteenvetona voisin todeta että muutamille meistä tuo kölin ylhäällä pysymismekanismin tarkentaminen aiheuttaa hieman työtä.

Fokan paksumpi kangas
Purjeen kankaan uudet speksit aiheuttavat sitten useammalle meistä uuden fokan hankkimisen viimeistään kaudeksi 2016 ja niille MM- ja PM-kisoihin menijöille siis jo tänä vuonna. Ei kannata turhaan siirtä fokan hankintaa, jos uuden sellaisen tarvetta on, koska purjeneulojat toimittavat vain sitä sääntöjen mukaista fokkaa eli 160gr/m2 kankaasta tehtyä.

Liitteenä sääntömuutokset suomeksi

Kirjoitti Clapa

Sivut

Tilaa syöte RSS - Uutinen