R6 kisajuttu ... ja vähän muuta tarinaa mm. historiikista
Kauden viimeinen ranking-kisa purjehdittiin yksipäiväisenä Lauttasaaren ja Kaivopuiston vesillä, tosin vähän kevyemmissä keleissä kuin kuva antaa ymmärtää. Yhteensä 11 kerääntyi kisaamaan lämpimässä, mutta yllättävän aukkoisessa ja shiftaavassa etelätuulessa. Aluksi purjehdittiin HSK:n edustalla neljä tiukkaa n. 30 min mittaista ratakisaa, joista yhden sai jättää pois lopputuloksista. Kisan kruunasi matkapurjehduskisa Kaivopuiston rantaan ja takaisin Harakan salmi vastapäivään kiertäen. Kevyt tuuli meinasi tehdä tepposet Kaivarin edustalla, mutta kaikki miehistöt selvisivät kuitenkin takaisin Hoskille, ennen kuin kaikki ruoat oli syöty :-).
Mukana nähtiin ilahduttavasti pari uutta venekuntaa. ESS:n E-jollapurjehtija Suvi-Tuuli Wikström purjehti Selma Valjuksen (OPS) kanssa hienosti viidennelle sijalle ja Tampereelta saatiin mukaan Mikko Hakanen (N) Uudestakaarlepyystä hiljattain hankitulla Coocaburrallaan kipparinaan Esa Haataja (MP). Muitakin uusia miehistökokoonpanoja nähtiin mukana, kun Hesan laivuekapu Hanna-Leena Lehtinen (HSK) treenasi tulevan Womens Worlds MM-gastinsa Kira Maisniemen (HSK) kanssa ja Reino Suonsillan (HSK) gastina Viklauransa avasi Aku Rikun veli Vääriskoski. Tiukasti voitosta loppuun asti kisannut Lappeenrannan Jukka Kotisalo (LrPS) purjehti tällä kerralla LrPS:n kommodori Tommi Isotalon kanssa toiseksi.
Mikkosten veljespari Antti ja Jaakko (Sail-88) saivat Zelticinsä kulkemaan loppua kohden sijoittuen parissa viimeisessä startissa kakkosiksi.
Voiton veivät kuitenkin Kai Saarhelo (BSF) gastinaan Riku Vääriskoski (HSK/MP) tiukasti yhden pisteen erolla, ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Riku on päättänyt virittää ensi kaudeksi Italian junnu-MM projektin yhdessä BSF:n Ari Niemensivun kanssa, joten 31260:ssa on vielä gastin mentävä paikka ensi kaudeksi. Viklaliitto toivottaa tsemppiä MM-projektille.
Kisan ja palkintojen jaon jälkeen sponsorimme Wurst Fennica tarjosi maukkaat makkarat ja pitopöytään olivat monet osallistujat tuoneet makoisia herkkuja. Kiitokset vaivaa nähneille. Myös käyttöesinepalkinnot saivat kiitosta. Kiitokset myös Juha Lehtiselle (HSK) kisapäällikön, Erik Hartmanille (TP) Juryn ja Ossi Hyvöselle kilpailulautakunnan hommista.
R6:n kolmannen sijan lisäksi Claus Carpelanille (HSK) jaettiin Ranking-sarjan voittajan palkintopytty. Risto Valjus toimi Clapan gastina useimmissa kisoissa.
Nähdään taas ensi vuonna samoissa merkeissä.
Puristetaan tosin siinä välissä yksi historiikki valmiiksi venemessuille.
Hoi kaikki asiaan liittyvät tahot! Kirjan kasaus on alkanut ja nyt tarvitaan artikkelit kiireesti valmiiksi, mm. laivuejutut puuttuvat vielä ainakin Oulusta (Jore ja Sampo), Tampereelta (Hessu), Turusta (Roger) ja Savonlinnasta (Risto ja Atte)! Jos ne eivät tule ajallaan, niin merkittävä osa suomalaista historiankirjoitusta jää tekemättä. Toimikunnan e-mail: historiikkitoimitussnipe.fi.
Toinen huom. kaikille entisille ja nykyisille Viklapurjehtijoille ja sidosryhmille! Varaathan jo nyt Hesan Venemessujen keskimmäisen lauantain. Silloin on tarkoitus pitää kirjan julkaisun kunniaksi Helsingissä iso Viklagaala, mahdollisesti Kulosaaren kasinolla tai vastaavassa muussa paikassa. Hallitus kaipaa juhlatoimikuntaan vapaaehtoisia (hallitussnipe.fi). Seuraa ilmoittelua.
teksti: kaisaarhelo | 2014-09-21
pääkuva: Kai ja Riku Puolan EM:ssä, alakuvat: ranking 6 antia