Ranking-sarja saatiin päätökseen Helsingissä -- Lue Mika Viinikkalan kisaraportti!

R4 kisattiin tuulisessa Lauttasaaressa
Kauden 2025 neljäs ja viimeinen Viklojen ranking-osakilpailu purjehdittiin Helsingissä 20.-21.9.2025 Lauttasaaren lounaispuolella reippaissa mutta lämpimissä länsilounaisissa tuulissa. Seitsemän Viklaa oli mukana tapahtumassa, joka oli samalla Masters-luokkamestaruuskilpailu. Yhteisellä radalla kiisivät F18-veneet omissa SM-kisoissaan. Hyvin toteutettujen järjestelyjen myötä kaksi erinopeuksista luokkaa onnistuivat ajamaan samalla radalla ilman tilanteita.
Kilpailullisesti, ranking sarjan top-3 venettä olivat ennen kisaa yhden pisteen päässä toisistaan, joten viikonloppu ratkaisisi myös kokonaistilanteen rankingin osalta.
Lauantaina herättiin kovaan tuuleen ja tiukan tuuliennusteen toteutuessa ensimmäistä lähtöä jouduttiin lykkäämään kahdella tunnilla. Viklat ajoivat kolme lähtöä laskevissa tuulilukemissa. Parhaiten päivän olosuhteet hallitsivat Antti ja Matias kahdella lähtövoitolla. Mika ja Mikko olivat päivän jälkeen pisteen päässä yhdellä lähtövoitolla, Kain ja Miron ollessa kolmansia. Ilta jatkui saunomisen ja yhteisen illallisen merkeissä hyvässä seurassa.
Sunnuntaiksi oli ennustettu hieman kevyempää tuulta. Purjehtijoista otettiin mittaa neljän keskipitkän lähdön myötä, tuulen noustessa lopulta n 10 ms. Melko haastavissa aalto-olosuhteissa saatiin hyvät liu’ut ja päivän jälkeen todella tunsi olleensa urheilukisassa. Antti ja Matias jatkoivat tasaisen hyvää purjehdusta napaten toiset kaksi lähtövoittoa ja kuroen kokonaistuloksissa kolmen pisteen kaulan ennen tasapisteisiin päätyneitä Mikaa ja Mikkoa sekä Kaita ja Miroa. Näistä ensiksi mainitut ottivat lopulta kakkossijan ja Masters luokkamestaruuden paremman sarjan perusteella. Ilahduttavaa oli, että erot radalla säilyivät pieninä ja tilanteita riitti kiitettävästi. Voiton myötä Antti ja Matias kiinnittivät ansaitusti ranking kokonaisvoiton itselleen. Onnittelut voittajille ja kiitokset HSK:lle järjestämisestä.
Raportin kirjoitti Mika Viinikkala.
---------------------------------------------------------------------------------
Ranking TOP3 2025:
1. Antti Mikkonen, Matias Mikkonen --- 5p.
2. Mika Viinikkala, Mikko Mäkipää ----- 7p.
3. Kai Saarhelo, Miro Sepäntalo ------- 8p.
Ranking-tulokset valmistuvat ja julkaistaan kokonaisuudessaan lähipäivinä.
Jutun kuva: Sirkku Alaharja (Instagram: @sirkkualaharja)
Tulokset:
https://manage2sail.com/fi-FI/event/a20e9335-329e-4af3-bf9f-3b2eece2f26a...

