Uusi Helsinki Snipe Fleet 481 laivukapteeni

Helsinki Snipe Fleet 481 saa uuden vetäjän, kun Mikko Valjus luopui tehtävästä ja Kai Saarhelo valittiin tilalle 17.2 päättyneen äänestysajan jälkeen.

"Kiitos kannatuksesta ja kannustuksesta. Ja kiitos myös Mikolle ja muille aiemmille laivukapteeneille tärkeästä duunista vuosien varrella. Vaikka Viklamaileja onkin jo muutama takana, odotan innolla tätä uutta haastetta. Hesan laivue on vuosia ollut Suomen Viklapurjehduksen näyteikkuna ja lippulaiva. Kuuluuhan sen piiriin ainakin parisenkymmentä pääkaupunkiseudun venettä, joista lähes kaikki ovat Hoskin rannassa Lauttasaaressa. Tähän laivueeseen linkitettyjä purjehtijoitakin taitaa olla toistasataa. Kyseessä on yksi suurimmista jos ei suurin kahden hengen jollien laivue Suomessa, joten tässä ryhmässä on potentiaalia vaikka mihin, kunhan löydämme yhteisen sävelen ja tahtotilan toiminnan aktivoimiseksi sellaiseksi, mikä houkuttelee mahdollisimman monia mukaan, on se sitten harjoituspurjehduksia ja kisatoimintaa vesillä, mutta myös erilaisia aktiviteetteja rannassa, kuten veneiden kunnostusta, trimmien ja purjehdustekniikan läpikäyntiä, makkaranpaistoa ja muuta AfterSail puuhaa. Mitä kaikkea keksimmekään yhdessä!

Samalla haastan juuri sinut mukaan kehittämään yhdessä tätä toimintaa joko 'ihan vaan osallistumalla' tai jopa jonkun tasoryhmän 'koollekutsujana' tai 'muun toiminnan veturina'. Sitä enemmän saamme irti tästä reipashenkisestä harrastuksesta ja veneitä vesille samaan aikaan ja väkeä mukaan ylipäätään. Helsingin laivue käsittää vähintäänkin koko pääkaupunkiseudun viklat ja viklapurjehtijat, joten kerrothan, mikäli pidät venettäsi jossain muualla kuin HSK:lla, niin katsotaan miten pääset mukaan laivuetoimintaan. Kerro myös mikä saisi juuri sinut innostumaan, millaisia odotuksia sinulla on laivuetoiminnalle ja millaisen panoksen voisit itse antaa tämän toiminnan kehittämiseen, niin katsotaan yhdessä mitä tästä rakentuu koronatilanteen rauhoituttua.

Laivueella on käytössä myös yksi vuokravikla. Lisätietoja sen käytöstä löytyy näiden sivujen linkkivalikosta vasemmalta.
Mikäli oman veneen hankkiminen tai vanhan päivittäminen uudenpaan kiinnostaa, myös siihen löytyy apuja.

Kannattaa seurata snipe.fi sivujen kalenteria ja liittyä Whatsapp ryhmään "Hgin Viklalaivue', jos et vielä ole. Viklaliiton koko maan kattava wa-ryhmä on Snipe Sailing Finland.

Laivueen organisoituminen ja toimintakalenterin rakentaminen on käynnissä. Jos haluat vaikuttaa näihin asioihin hyvissä ajoin, ole yhteydessä mahdollisimman pian.

Huom! Laivueen pääasiallinen viikkoharjoituskisa on siirtynyt tiistailta keskiviikolle. Lisätietoja kalenterissa.

Purjehdusterveisin
_/)_/)_/)_K_/)_/)_/)
kai.saarheloatgmail.com
0400 748750
FIN30900 ja FIN31260
wa: Hgin viklalaivue
wa: Snipe Class Finland
fb: Suomen Viklaliitto Snipe Sailing Finland

Kuva: Saarhelon klaani tulevan kesän SM-maisemissa

Luokittelu: