57 venettä Japanin mestaruuskisoissa

Suomen kisa-aktiivisuus hyvällä tasolla kuluneella kaudella. Japanissa, joka on ollut pitkään maailman toiseksi suurin viklamaa, osallistui viikonloppuna maan mestaruuskisoihin vain reilut kaksi kertaa enemmän veneitä kuin meidän SM-kisoihin tänä kesänä.

Suhteutettuna maan kokoon ja jäsenmaksun maksaneiden määrään Suomi voi olla tyytyväinen tämän kesän kisa-aktiivisuuteen. Kuusi osallistumista kansainvälisiin kisoihin ennen kotimaisen kauden alkua ja jopa 15 venettä kauden avauskilpailussa Kotkassa antoi viitteitä aktiivisesta kaudesta.
SM-kisojen osallistujamääriä verraten Viklaluokka oli suurin kahden hengen SM-luokka maassamme!

Jatketaan ensi kesänä samaan malliin ja osallistutaan vähintään yhtä aktiivisesti Viklaliiton tapahtumiin, etenkin Porin SM-kisoihin syyskuun alussa!

Kiitos aktiivisille jäsenillemme.

uutinen: 20161111 | kaisaarhelo
kuva: Kevyttuulinen Etelä-Euroopan mestaruuskisa Italiassa (photo: SnipeToday)

Luokittelu: