Reino ja Mirris Masters SM voittoon | Mikko ja Viivi veivät viimeisen Ranking-kisan

Yhteensä 10 Viklaa, muutama Optimisti, Laser ja Zoom osallistui Kantvikin Purjehtijoiden järjestämään Sokerina Pohjalla Regattaan. Tapahtuma tarjosi kisailua koko rahan edestä sikäli, että yhden regatan sisällä ajettiin Masters SM:n, Ranking 6 osakilpailun ja kokonaisrankingin voitosta.

Keli oli ja ei ollut aivan suosiollinen sikäli, että lauantaina tuuli reippaasti Masters-sääntöjen maksimirajan yläpuolella, huippujen yllettyä noin 14 m/s. Sunnuntaina taas tuuli lähes loisti poissaolollaan. Pohjoisen ja idän väliltä puhaltaneet "puuskat" ylsivät parhaimmillaan 2.5 m/s voimakkuuteen, samalla purjehtijoilta vaadittiin todellista kevyen tuulen hallintaa. Kahden lähdön jälkeen käytiin rannassa nauttimassa osallistumismaksuun kuulunutta lounasta. Mikä mukavaa, aurinko putkahti esiin täydellä terällä regatan loppupuolella. Kilpailulautakunta sai kaikkensa antaneena loihdittua kommodori Sami Sailon johdolla sunnuntaina neljä lähtöä, kun viimeinenkin starttasi noin minuuttia ennen klo 16 määräaikaa.
Jännitys säilyi loppuun saakka, kun lopputulokset ratkesivat vasta viimeisessä lähdössä.

Mikko ja Viivi Valjus voittivat regatan purjehtien mainiosti sijoille 2-2-1. Ranking-listalle saatiin uusi tiimi, kun Tampeella asuvat ja opiskelevat, ja MM2017-kisaan tähtäävät hesalaiset Riku Vääriskoski ja Salla Valden kamppailivat Ranking-osakilpailun voitosta aivan loppuun asti! Eroa voittajiin jäi vain piste.

Masters sarjan voitot menivät
* 45-54 vuotiaat: Saarhelo-Mikkonen
* 55-64 vuotiaat: Suonsilta-Marttila
* 65-74 vuotiaat: Pajunen-Sarantaus

Alustavien laskelmien mukaan Ranking sarjan kokonaisvoitto meni isä-poika tiimille Antti ja Matias Mikkonen, myös pisteen erolla kakkoseen. Lopputulokset julkaistaan, kun laskentaa ansiokkaasti hoitanut Kari Nyqvist ehtii kotimaahan etelän lämmöstä.

Uutinen: 20161003 | kaisaarhelo
Pääkuva: Masters sarjan voittajat pokkaamassa palkintoa
Alakuva 1: Ranking-osakilpailun voittivat isä-tytär Valjus
Alakuva 2: Rikun ja Sallan uusi tiimi
Alakuva 3: Ranking-sarjan voittajat Antti ja Matias

Luokittelu: