Talven ensimmäinen Viklaklinikka pidettiin Hoskilla

Talven ensimmäinen klinikka pidettiin Hoskilla Lauttasaaressa maanantaina, 18.1.2016 Reino Suonsillan ja Mikko Valjuksen toimesta.
Yhteensä vajaat parikymmentä osallistujaa oli mukana joko paikanpäällä tai tosiaan etäyhteyden kautta - taisi olla ensimmäisen kerta Viklaliiton historiassa, kun tilaisuus kuvattiin ja esitysmateiaalia jaettiin netin kautta, kiitos Kari Kuosan onnistuneiden etäyhteysjärjestelyiden.

Esitysmateriaali tulee jakoon parin päivän sisällä vasemmalla olevan Valmennus | Koulutus -linkin alle.

ViklaKlinikat ovat tarkoitettu kaikille viklailuun hurahtaneille ja sitä vakavasti harkitseville. Tilaisuuksia on tarjolla helmi-, maalis- ja huhtikuussa, jonka jälkeen siirrytään vesiharjoitteluun.

Tullaan mukaan, osallistutaan, kysellään, keskustellaan, kyseenalaistetaan, viisastutaan ja purjehditaan kesällä taas entistä paremmin. Ja ainakin vähän paremmin kuin naapuri, joka ei kursseille ole osallistunut :-).

uutinen: 20160119 | kaisaarhelo

Luokittelu: