Kiinnostaako kevytvenepurjehdus mukavassa porukassa. Nyt olisi helmikuussa tietoa tarjolla Viklaluokan toiminnasta. Samalla pääset tutustumaan modernin raaserin säätöihin.
********************
TERVETULOA VIKLAOSASTOLLE HALLI 7m153
Viklaliitto esittelee toimintaansa Helsingin venemessuille Messukeskuksessa helmikuussa.
Esillä on mm. Suomen uusin vikla vuodelta 2022 sekä paljon tietoa toiminnastamme. Messut on mukava paikka tutustua kevytvenepurjehdukseen sekä samalla mukava katko talven keskelle ja muistus lähestyvästä purjehduskaudesta.
Pohjoismaiden mestaruuskisat pidetään Norjassa elokuun alussa.
Norjalaiset puhaltavat perinteiseen yhteispohjoismaiseen traditioon lisää vauhtia ja järjestävät 2-4.8 PM:n eli Pohjoismaiden mestaruuskilpailun sekä niitä edeltävinä päivinä todella laadukkaan harjoitusleirin ammattivalmentajan johdolla.
Tonsberg sijaitsee noin 110 km Oslosta etelään. Vain 550 km Tukholmasta. Kokemuksesta voi todeta, että alue on todella hienoa Oslovuonon eteläistä osaa. Mossista pääsee lautalla Horteniin, joten Oslon kautta ei tarvitse kiertää, ks. kartta manage2sailin kilpailusivuilla.