Uutiset

SCIRA:n Euroopan sihteeri on aktiivinen kilpapurjehtija itsekin. Martin purjehtii usein Match race Olympiavoittaja Angela Pumariega gastinaan. Martin on jo kysellyt vuokravenettä Porin EM:iin.

SCIRA:n uusi kommodori on Italian parhaita purjehtijoita. Tässä La Corunassa elokuussa 2018

kuva: Matias Capizzano

Snipe Class International Racing Association eli SCIRA valitsee hallituksensa parin vuoden välein.

Viklaliiton pikkujoulut vietettiin rennoissa merkeissä perjantaina Hoskilla. Hesan laivueeseen saatiin vahvistuksia Kotkasta ja Porista.

Jassoo, pitäisikö elvyttää 80-luvulla harrastettu Hangon Uuden Vuoden Regatta. Sopiii ottaa kantaa vaikkapa FB:ssä, Whatsupissa tai pikkujouluissa.

Monipuolinen ja aktiivinen kotimainen Viklapurjehduskausi alkaa olla taputeltu tältä vuodelta, paitsi että älä jätä väliin marraskuun huipputapahtumaa Viklapikkujouluja.

Viklaluokka mukana Venemessuilla esittelemässä toimintaamme.

Osasto löytyy tänä vuonna ylähallista nro 4 ja se on avoinna perjantaista 9.2 sunnuntahin 18.2 saakka.

Etelä-Euroopan mestaruuskisat Triestessä Koillis-Italiassa toukokuun alussa

SCIRA Board of Governors eli hallitus on hiljattain tehnyt päätöksen myöntää seuraavat Mailmanmestaruuskisat Brasiliaan Ilhabelaan. Oletettu ajankohta syys- tai lokakuussa 2019.

Sidor

Prenumerera på Front page feed