Kaitsun ja Matiaksen PM blogi

Tonsberg 2-4.8
Norjan vanhin kaupunki, perustettu 800-luvulla.

1.8 MATKAPÄIVÄ
PM-matka alkanut, tässä vähän arviokustannuksia taustatiedoksi niille, jotka pohtivat saman tyyppistä matkaa.
* lento Hki-Oslo 2x300 EUR
* junalla Oslosta Tonsbergiin n. 1h40' 2x40 EUR
* vene vuokrattu Reidar B:ltä 2000 NOK
* osallistumismaksu 2250 NOK
* mökki lähellä pursiseuraa, 3 yötä yht. 2800 NOK
Kisat alkavat perjantaina klo 11

2.8 KISAPÄIVÄ 1
Aurinki paistaa, kevyttä pohjoistuulta, joka kääntyy etelään iltapäivällä.
Klo 11 lähtöjä lykätty iltapäivään
Lopulta kisa saatiin käyntiin neljän aikaan iltapäivällä kevyessä etelätuulessa. Pari lähtöä kulki hyvin, parhaimmillaan ajeltiin pitkään sijoilla 4-5. Viimeisessä lähdössä meni pieleen lähes kaikki. Vuokravene kuitenkin kulkee mainiosti kunhan sitä osaa käskeä, onhan se moninkertaisen viklamestari amian Borras Campin Bærumiin myymä DBMarine. Ekan päivän jälkeen sijalla 12 28 osallistujan joukossa.

3.8. KISAPÄIVÄ 2
Tuuliennusteen perusteella lauantain lähtöjä lykättiin tunnilla. Myös rata-alue vaihtui lähempään. Ensimmäinen startti käynnistyi kahden yleisen palautuksen jälkeen hieman perjantaita kovemmassa tuulessa. Suomalaistiimi tulkitsi tilanteen parhaiten ja kuittasi ekasta startista lähtövoiton. Tiukkaa oli - kärkikolmikko mahtui parin veneenmitan sisään. Päivän toisessa lähdössä tuuli alkoi kääntyä lounaaseen ja oikea laita veti rajusti. Kahdeksas sija oli oikeastaan torjuntavoitto. Kolmanteen starttiin mennessä olosuhde oli (lyhyen lykkäyksen jälkeen) jokseenkin vakiintunut ja toisen lähdön opit riittivät neljänteen sijaan ensimmäisen lähdön tapaan tiukassa kisassa. Järjestäjät käyttivät olosuhteita hyväkseen ja päättivät ajaa vielä neljännen lähdön. Lähtölinjakamppailun jälkeen tuloksena OCS.

Aurinko paistoi ja tuulta noin 4-7 m/s.

4.8. KISAPÄIVÄ 3 (ja kotimatka)
Sunnuntai valkeni tyynenä ja sateisena. Vettä tuli hetkittäin oikeastaan kaatamalla. Lykkäysviesti nostettiin rannassa noin tuntia ennen aikataulun mukaista starttia. Sade lakkasi kymmeneen mennessä ja vaihtui lähestulkoon ihanneolosuhteeseen. Tuuli oli käytännössä sama, kuin edellispäivänä. Koska lauantaina purjehdittiin neljä lähtöä, sunnuntaille jäi vain yksi. Päivän ainoa startti saatiin kahden yleisen palautuksen jälkeen käyntiin. Vaikeaa oli, mutta kuudes sija säilyi lopputuloksissa. Suomalaisia muistettiin palkintojenjaossa parhaana ei-norjalaisena tiiminä. Kotimatkaa joudutti autokyyti lähemmäs lentokenttää.

TULOKSIA
https://manage2sail.com/en-US/event/NoMSNIPE#!/results?classId=NoMSCIRA

Luokittelu: