Love Boatin ihmeelliset seikkailut Oslon EM-kisoissa
Kisasivut löydät osoitteeessa http://www.snipeeuropeans2010.com/
Hanna-Leena ja Juha Lehtinen edustavat Suomea 52 muu venekunnan ohella.
Juhan "blogi"
10.8.2010
Euroopanmestaruuskisat ovat alkaneet nyt sitten tosissaan täällä Norjassa
Eilen oli kaksi lähtöä, joista toinen sitten kuitenkin liputettiin poikki, kun keli tyyntyi liiaksi.
Tänään tiistaina saatiin kolme lähtöä purjehdituiksi, ensimmäinen kevyessä tuulessa, ja seuraavat kovenevassa kelissä, viimeinen kryssi oli noin 7 m/s. Aurinko paistaa ja vesi on lämmintä.
Meillä tuntuu olevan vauhti melko kohdallaan sekä kryssillä että lenssillä, kompastuskivenä on yhä merkinkierrot sekä startit. Täällä niitä taitoja tarvitaan, kun on iso fleetti ja huippupurjehtijat vastassa.
Täällä on todella hyvä meininki, järjestäjät ovat iloisia ja avuliaita.
Osallistuvia venekuntia on 51, yhdeksästä maasta. Ollaan saatu uusia tuttavia, ja tavattu vanhoja tuttuja. mm Las Palmasin Em kisojen vanhin osanottaja Björn on täällä järjestelytehtävissä. Puolalaispurjehtija osaa sanoa suomeksi "kärpäslätkä".
Olemme yöpyneet järjestävän seuran saarimökissä, erittäin edullisesti, tanskalaismiehistön ja italialaisten hangaround-äijien kanssa.
Aamuisin Luka (IT) keittää kaikille espressot.
Saarelta on tosi mageet maisemat Oslo-vuonolle, sekä itse Oslon kaupunkiin.
Ruokaakin näyttää saavan sekä vesillä että kisan jälkeen rannassa ihan ilmaiseksi.
Italialaisilla ja belgialaisilla on asuntoautoleiri klubin pihalla, jotkut asuvat paikallisten kotimajoituksessa.
Huomenna taas tsempataan. Teemme parhaamme ja katsotaan mihin se riittää.
Hannis ja Juha
FIN-30502
*****************************
11.8.
Eilen illalla oli tiukat protestikäsittelyt
Espanjalaiset olivat OCS mutta saivat protestoitua sen pois koska "lipulla ollut tuomarivene ei ollut ankkuroituna, eivät voineet nähdä 100% oikein"
Tänään 11.8. on ollut vapaapäivä, eli huomenna torstaina jatketaan purjehduksia.
Olemme tutustuneet Oslon kauniiseen ja moderniin kaupunkiin.
Hannis ja Juha
FIN-30502
*****************************
12.8.
Tuulta odotellessa
Koko päivä odoteltiin tuulta. Viikon päästä olis Belgian mestaruuskisat ja kahden viikon päästä Ruotsin SM:t. Meidät kutsuttiin Ruotsiin PM-kisoihin Motalaan ensi vuonna viikolla 27 eli 2 viikkoa juhannuksen jälkeen. Silloin taitaa olla myös Hangon regatta? Menee siis päällekkäin.
Hannis ja juha
*****************************
pe 13.8.
Tänään tuuli
Ensimmäinen startti klo 10:00. Radalle lähdettiin kovassa vesisateessa ukkosen jyristessä päällä. Ekassa startissa ajauduttiin laivan väärälle puolelle mutta saatiin kuitenkin lopuksi 11 venettä taakse. Toinen lähtö otettiin olympiaratana tuulen yltyessä. Saatiin roikkua tosissaan -5 jäi taakse.
Evääksi saimme bostonkakkua!
Kolmas lähtö seilattiin tyyntyvässä säässä sijoitusten vaihdellessa ollen 44. häkissä.
Protesteja on tänään paljon, mutta eivät koske meitä, eivätkä valitettavasti muuta sijoituksiamme.
Illalliseksi näyttäisi olevan katkarapuja -mitenköhän niitä syödään?
Terv
Juha
*****************************
la 14.8.
Se tais nyt olla tässä
Kello on nyt 13:06 ja AP liehuu yhä. Aurinko paistaa ja syömme vohveleita. Voitto meni espanjaan ja kakkoseksi jäi belgia-italialaistiimi Hens-Michel.
7 lähtöä yhteensä tuulettomuuden takia. Keskiviikon vapaapäivä oli mielestämme väärin ajoitettu, tuulta olisi silloin ollut hyvin, mutta juryn päällikkö oli silloin sairaalassa jostain syystä.
Nyt hyvästelemme uudet ja vanhat ystävämme haikein mielin. Sijoituksesta huolimatta reissu oli vaivan arvoinen. Uutta oppia tarttui varmasti mukaan ja mikä tärkeintä, hauskaa oli!
Serious sailing, serious fun
Terv
Juha ja Hannis


