Uutinen

Hyötytuuli Ranking-tulokset 2018

Suomen Hyötytuuli Oy:n sponsoroimassa Viklaluokan ranking-sarjassa oli mukana tänä vuonna kaikkiaan 63 purjehtijaa, joista 26 oli kipparia ja 37 gastia.

Tilastoa
Viklaluokan tulevaisuuden kannalta mukana oli ilahduttavasti 14 juniori-ikäistä alle 21-vuotiasta purjehtijaa. Kippareista neljä oli naisia, gasteista 20. Antti ja Matias Mikkonen voittivat Ranking-sarjan vuonna 2018. He ovat myös tämän vuoden Suomenmestareita. Treenaaminen niin vesillä kuin kuntosalissakin on kehittänyt taitoja pärjätä kelissä kuin kelissä.

Oikein Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle!

Hyvän Joulun ja Uuden Vuoden toivotus kaikille Viklaliiton jäsenille, ystäville, tukijoille ja sidosryhmille. Tervetuloa mukaan kaudelle 2019 kaikki nykyiset ja uudet purjehtijat!

EM-muistoja #9 | Ensimmäinen kisapäivä - taistelua paikasta auringossa

Purjehduskisojen kärkipaikat jaetaan usein jo starteissa. Mitä isompi laivue ja kevyempi tuuli, sitä tärkeämpää on päästä eturiviin ja vapaisiin tuuliin. No, Yyterissä tuuli ensimmäisenä päivänä Tahkoluodon mukaan 10-14 m/s, joten tuulta riitti kaikille vaikka vähän huonommankin lähdön olisi saanut. Vaan miten onnistui veneen suorassa pitäminen ja oikeiden reitinvalintojen teko sillä olosuhteet vaihtelivat jonkun verran eripuolilla rataa. Villeltä ja Walterilta kohtuullisen hyvin, sillä sijoitus oli ensimmäisennpäivän jälkeen 11.

uutinen 20181217 | kts
kuvat: M. Capizzano

Pages

Subscribe to RSS - Uutinen